Kaksi vaaleaa kultaistanoutajaa leikkii koirapuistossa, puistoon saapuu musta labradorinnoutaja, mutta vaaleat koirat eivät halua leikkiä tumman koiran kanssa.
Onko kyseessä siis rotusyrjintä?
Esimerkki on naurettava kaikin puolin, mutta tilanne voisi aivan hyvin olla niinkin, että kaksi vaaleaihoista kieltäytyy tekemästä töitä yhdessä tummaihoisen kanssa.
Tasan yhtä naurettavaa, eikö?!
Mutta miksi me sitten toimimme niin?
On nimittäin ikävätosiseikka, että eri kulttuureista saapuviin ihmisiin kohdistuu yhä epäluuloja, jotka toisinaan esiintyvät jopa yksilöön kohdistuvina väkivaltatekoina, koulukiusaamisena, haukkumisena ja yleisenä syrjimisenä.
Mutta miksi? Emmekö me kaikki ole saman arvoisia??
Emmekö me kaikki pohjimmiltamme ole yhtä ja samaa?
Miksi emme hyväksy erillaisuutta?

Liian usein ennakkoluulomme onnistuvat kahlitsemaan meidät niin, ettemme näe, että erillaisuus on rikkaus ja erillaiset kulttuurit ovat yksi upeimmista asioista, joita maailma meille tarjoaa. Meidän tulisi tutustua uusiin kulttuureihin avoiminmielin, sekä antaa heille ja itsellemme mahdollisuus. Sillä mitä hyvää tässä maailmassa on rasismilla saavutettu?
Yhteistyö, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat avaintekijöitä niin yksilön kuin valtionkin hyvinvoinnin ja menestyksen kannalta.
Diktatuurilla, hyväksikäytöllä tai rasismilla ei ole milloinkaan saavutettu mitään hyvää ja silmiin pistävä tosiseikka onkin, että juuri valtioissa joissa on laajoja maan sisäisiä ongelmia vallitsee epätasa-arvo eri ihmisryhmien välillä, kun taas vakavaraisimmat ja kulttuuriltaan kehittyneimmät valtiot ovat usein maailman tasa-arvoisinpia.

Yksi parhaiten mieleeni jääneistä tarinoista, joka herätti paljon ajatuksia, on tarina oravista, jotka satoja vuosia sitten elivät kaikki yhdessä suuressa heimossa, kunnes maanjäristys erotti oravat toisistaan luoden kahden heimon välille syvän kanjonin.
Vuosien mittaan oravat sopeutuivat erillaisiin elinoloihinsa ja niistä kehittyi kaksi lähes eri lajia. Pohjoiselle puolelle jääneet olivat laihempia ja ennakkoluuloisempia ja niillä oli harmaa, karhea turkki, kun taas etelässä eläneet olivat lihavempia ja ystävällisempiä. sekä niillä oli kastanjanruskea, pehmeä ja pörröinen turkki.
Mutta pohjimmiltaan oravat olivat yhä yhtä ja samaa, vaikka olivatkin unohtaneet sen.

Joten mikä meistä loppujen lopuksi tekee toinen toisiamme parempia tai arvokkaampia? Mitkä ovat luokittelun kriteerit? Entä millä oikeudella muodostamme ennakkoluuloihimme perustuvia mielikuvia, joita sitten levitämme ympärillemme?
Sillä emmekö me ole yhtä ja samaa!?