Olen lyhyt, myönnän.
Kun veljeni edellispäivänä mittasi minut olin 162cm pitkä (olin kasvanut 2,5cm!!!)...mutta jostain syystä en kuitenkaan tunne itseäni lyhyeksi.
Toisinaan toki toivon muutamaa lisä senttiä, kun kurkotan vaikka astiakaapin ylähyllylle, mutta eipä se pituus muuten haittaa.
Kaikki perheeni jäsenet ovat minua pidempiä, jopa viidettä luokkaa koulussa aloittava serkkuni Sara on minua pidempi..
Usein kuitenkin löydän itseni minua pidempien seurasta ja ajattelen olevani täysin saman pituinen, voinko siis olla 162cm ja tuntea itseni ainakin 5 senttiä pidemmäksi?

Tuttava perheelläni on pikkuinen koira herra, joka kuvittelee olevansa naapurustonsa itsevaltias.

Olenkin usein todennut, ettei kyseinen koira taida tietää olevansa niin pikkuinen reppana; tuskin kolmea kiloakaan...

Joten on sanomattakin typerää uhitella itseään 40 kiloa painavammalle hurtalle.
Mutta mikäs siinä jos tuntee itsensä isoksi ja pelottavaksi!

Ulkonäkö pettää usein ja ihmisiä ei tulisi arvostella sen perusteella.
Voi olla, että pikkuisen kissan mielessä asustaa valtava leijona - tai sitten kissa ei vain ole suostunut hyväksymään kokoonsa liittyviä tosiseikkoja!

Eräällä ystävälläni on toisinaan kumma tapa toistella olevansa ameeba, mutta ehkäpä se vain todistaa, että meissä kaikissa on ulkopuolelle näkymättömiä piirteitä! ;)