Tässä vaiheessa blogin pitämistä koen täysiin aiheelliseksi palata vuoden takaiseen kirjoitelmaani huonekasveista - ja niiden voinnista. Kuten kerroin, minulla on/oli siis 2 bamboo kepukkaa ja sellainen pikkuinen bonsai puu. Siivuutetaan se bonsai puu, ok? No..Bambu kepukat voivat loistavasti..ei nyt huijasin! Toisen, sen korkeammat lehdistä 50% on rusehtavia ja nahistuneita (koska unohdin vaihtaa sille veden) mutta toinen bambu, se pienempi, sen sijaan voi loistavasti.

En ole hankkinut uusia kasveja, vaikka kukkakaupassa olenkin vieraillut. Vuoden mittaan olen erilaisista tapahtumista ja erinäisiltä henkilöiltä saanut ruusuja, jotka ovat komeilleet ikkunalaudallani, valitettavasti niiden elinkaari vain on jäänyt sangen lyhyeksi. Tänään on kuitenkin edessä retki kukkakauppaan. Ystävälläni on syntymäpäivä ja hänelle ostan kasvin osaksi lahjaa ja kuka tietää...ehkäpä sieltä joku kasvi tarttuu minunkin matkaani?

Mitä kasveja itselläsi on tai aijot hankkia? - ja, miten kasvisi voivat? ;)

Matikantunnilla on usein puuduttavan tylsää, joten voimme varmastikkin pitää erinnäisiä sijais aktiviteetteja sangen hyväksyttävinä. Yksi kestosuosikeista on vihkoon piirtäminen ja kaverin kanssa kuiskailu. Valitettavasti myös ”potkaise minua!” tyylisten teippien liimailu kaverin selkään, on viimeaikoina saanut suosiota, ainakin minun kohdallani.

Minä tyhmänä ihmettelin vaan, että mitä ne nyt kokoajan tökkii minua selkään. Asia selvisi peilin ohi kävellessä, hihii ”englantilainen hörhö” ja ”idiot magnet” laput loistivat mustan neuleeni selässä. Muutaman venyttelyliikkeen ja ilkikurisen tuhahduksen jälkeen oli teipit irrotettu ja tilanne rauhoittunut – tai niin sitä luuli.

Kolmisen tuntia myöhemmin, kun seisoin postissa jonottamassa kassalle, naureskeli eräs nainen takanani ja sanoi jotakin epämääräistä ”muoti jutuista” ja ”lapuista selässä.”

Siinä tuli sitten hieman kiire irrottaa selästä teippi, jossa luki ”Linda on hottis<<?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />3” hymph.

Löysinpä myöhemmin takkini hihastakin yhden vaeltavan yksilön :’D

Näppäsi tekstiviestin ystävälleni ja syytin häntä nolon tilanteen aiheuttamisesta. Paluu viestinä saapui teksti ”Linda hottis postissa!”

Olen ollut muutamalla lastenleirillä, pidän varhaisnuorten kerhoa ja olen muutenkin paljon lasten kanssa tekemisissä. Pakostakin korvaan on sattunut yksi jos toinenkin lausahdus, jonka sisältöä olen jäänyt miettimään. Onko median vaikutus paikoittain liiankin näkyvää ja rajoja asettavaa keskuudessamme? Kun pohdin tätä ääneen sain seuraavanlaisen vastauksen: "Toisiin vaikuttaa ja toisiin ei taas niin paljoa". Mutta siis myönnetty on, että se vaikuttaa.
Mediaa suuremmaksi vaikuttajaksi nostaisin kuitenkin lapsen isosiskon tai -veljen, muut perheen jäsenet, kaverit ja tuttavat, sekä läheiset, jotka kaikki jollain tavalla toimivat esikuvana lapsen tai nuoren elämässä. Monelle pikkusiskolle isosisko on se esikuva ja idoli, jota ihannoidaan silloin, kun ei riidellä tai kinastella. Toki toisen ihmisen virheistä voi oppia, kuten myös omista virheistään.
En tiedä olenko ainoa, josta tuntuu, että nykyään lapset yrittävät aikuistua nopeammin kuin ennen, ei se näin ollut silloin, kun olin ala-asteella, vai oliko? Tiedä sitä, mutta varmaa on, että toisinaan on hyvä olla "ihan lapsi".
Leikki on lasten työtä, mutta miksei myös yli 18-vuotiaidenkin? Paljon on puhuttu siitä, kuinka leikki, jota ryhmälle vedetään, valitaan aina porukan mukaan, mutta täytyy myöntää, että joka kerta jaksan itsekin innostua niistä leikeistä, joita vedän 8-vuotiaille! :P

Sain suklaata, muumimukia, muutaman kirjan jne. kaikki sellaisia lahjoja joista pidin ja joille on käyttöä tai vähintään syöjiä.

Mutta toisaalta rakastan yllätyksiä ja vaihtelua, joten olisi ollut hauskaa saada myös sellaisia lahjoja joihin olisi tykästynyt vasta silloin kun sen sai, eikä marraskuun puolessa välissä laatiessaan kirjettä joulupukille ;)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta kuten sanotaan: lahjahevosen suuhun ei saa kurkistaa. …totuus on, että olen tyytyväinen siihen mitä sain ja vähempäänkin.

Ja kyllä sinne lahjojen sekaan muutama yllätys momenttikin mahtui; Veljeni oli ostanut minulle Popeda-aiheisen 2008 vuoden seinäkalenterin (autsh!)  ja kummisedältäni sain erilaisena lahjana vuohen <3

Mitä sinä sait lahjaksi? Jotakin hyödyllistä kenties?

Mikä siinä on, että juuri kun homma on hanskassa, niin sitä menee ja iskee silmänsä johonkin niin ihanaan, johonkin sellaiseen, mitä on koko elämänsä tai ainakin viimeiset puoli vuotta etsinyt!

Ja mihin minä sitten ihastuin? Voimakkaaseen ja raamikkaaseen ulkonäköön, joka onnistui yhtä aikaa olemaan niin siro ja solakka vai sen eleganttiin olemukseen, josta ei mitään puuttunut?

Vai oliko se kenties tumma ja tyylikäs kokonaisuus, joka minut vei mennessään?

Tiedäpä tuosta, mutta olihan siinä puutteensakin. Toisiksi alimmasta laatikosta puuttui nimittäin kahva!

Niin siinä siis kävi... Olin jo aikapäiviä sitten, huonettani sisustaessa, valinnut väriksi valkoisen. Kaapinovet olivat pöytää ja mattoa myöden sävyltään vaaleat ja sitten SE saapui.

Vastustin sitä ensin henkeen ja vereen; "Ei en ota sitä lipastoa huoneeseeni, en todellakaan ota! Se on niin tumma ja aivan väärältä aikakaudelta!"

Mutta voitte vain arvata, että kun äitini oli onnistunut ylipuhumaan minut ja lipasto tuotiin "sovitettavaksi" olin heti myyty.

Se oli ihana.

Siinä oli neljä suurta laatikkoa joissa oli koristeelliset vetokahvat (joista yksi käyttökelvoton). Sitten tuli pöytätaso, jonka molemmissa kulmissa oli n.20cm korkeat laatikot, joissa oli soikeat, vihreällä lasilla peitetyt ikkuna.

Kokonaisuuden kruunasi suuri peili, joka jäi laatikoiden väliseen tilaan ja jatkoi siitä ylöspäin.

Peilipöytä siis jäi ja tällä hetkellä tilanne on se, että vaihdan muiden kalusteideni väriä tummaksi ja jopa vaatekomeron ovet olisi tarkoitus pistää vaihtoon.

Tällä hetkellä haaveilen suuresta vaaleasta matosta ja uusista tapeteista<3

Aikamme käveltyä saavuimme ylämäen juurelle. Alhaalta käsin näen, että noin puolivälissä katua on mies, joka puhdistaa tien reunaan pysäköityä autoaan.

No siihen kohdalle tultaessa koirani päättää tietysti kaikessa ystävyydessä tehdä hieman lähempää tuttavuutta ja ottaa askeleen jos toisenkin kohti miestä, jolloin minä vastuuntuntoisena omistajana hihkaisen, että EI!!!

Sen verran vakuuttavasti se sieltä tuli, että koira peruutti aikeensa, mutta kappas vain, kohteena ollut mies vastaakin huutooni, ilahtuneesti, tosin jokseenkin kummastuneen, että HEI!!!

Mikäpäs siinä, mitään pahaa ei tapahtunut, päinvastoin, tuntematon vanha mies näytti jopa ilahtuneen kun "tervehdin" häntä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Iloinen tai rohkaiseva hymy vastaan tulijalle tai tuttavalle ei maksa mitään, mutta piristää kummasti.

Toisinaan juuri ne ilmaiset "jutut" ovat elämässä parasta, joten julistankin blogiini tämän viikon loppuun asti kestävän kamppajan, piristämään lokakuun loppua. Juttu on niinkin yksinkertainen kuin vähintään 10 hymyä päivässä vastaan tuleville ihmisille, olivat he sitten tuttuja tai tuntemattomia, ei aina tarvitse kulkea alahuuli lerpallaan! ;)

Ja kyllä minulla oli eilen huono päivä!...mutta kuten aina ennenkin niin kyllä se siitä ajan kanssa. Toiset voisiva sano, että sitä kutsutaan murrosiäksi, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä, että oli sitten lapsi tai aikuinen ei kukaan meistä voi välttyä toisinaan iskeviltä huonoilta päiviltä. Se on vain ja ainoastaan inhimillistä ja kuuluu elämään!